lauantai 31. tammikuuta 2015

Vaaleas hius tummaksi

Heissulivei kaikille!

Meillä oli torstaina taas yksi värikurssin kokeista, jossa piti värjätä vaalea hius tummaksi. Ei tarvinnut koko päätä värjätä, että ihan raidatkin riitti.. Saimme käyttää tässäkin kokeessa vain kevytvärejä.

Vaalean hiuksen värjääminen on vähän niinkuin harmaan hiuksen värjäys... Pitää miettiä miten ja millä esipigmentoi hiuksen, ettei oma vaalea väri kuulla tummasta läpi..

Tehtiin työ yhdessä Susannan kanssa ja onnistuttiin hyvin. Molemmat oli tyytyväisiä ja myös asiakas oli tyytyväinen :) Meidän asiakas oli kotona blondannut hiuksensa itse ja pohjaväri olikin aikast kirjava ja keltainen.. Asiakas toivoi tummia raitoja ja keltaisuuden poistamista hiuksista.

Raidat me päätettiin tehdä Goldwellin Lowlighteissa, jotka on sellaisia erikoisvärejä, että niitä käytettäessä ei tarvitse esipigmentoida vaaleaa hiusta ennen kuin laittaa värin. Lowlightseja oli helppo käyttää ja niillä sai  tosi kauniit raidat. Tykkään!!
Keltaisuuden poistoon meidän piti aluksi käyttää Goldwellin väriä 10 BS (eli beigesilver), joka poistaa hyvin keltaisuutta, mutta se oli loppu niin käytettiin sitten muistaakseni Wellan 10/6 (violetti). Miksi käytettiin violettia? - Violetti on keltaisen vastaväri ja vastavärit neutralisoivat toisensa. Eli keltaisuus lähtee hiuksesta.

Kuten näkyy hius oli keltainen ja pituudessa näkyy selkeä tummempi kohta, mikä on jäänyt tummemmaksi kun itse on vaalennettu hiusta kotosalla.

Ja tadaa ! keltaisuus lähti hyvin ja raidat näyttää tosi kivoilta. 


Noi raidat sai musta hiuksen näyttämään paljon luonnollisemmalta ja keltaisuuden poisto onnistui tosi hyvin 10/6 värillä! HYVÄ ME !

Tähän postaukseen en sitten muita kuvia laitakkaan, mutta ensiviikolla varmasti palataan taas asiaan!

-Riia

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Goldwellin värikoulutus

Keskiviikko iltaa kaikille!

Aattelin olla niin viitseliäs ja tulla heti laittamaan tekstiä ja kuvia tänne blogiin, kun meillä oli tänään Goldwellin värikoulutus. Eli päivä alko klo9.00 ja aluks oli pari tuntia teoriaa ja sitten käytiin syömässä ja ruuan jälkeen meille tuli asiakkaat. Asiakkaita oli n. 8 kappaletta, että lähes kaikki värjäykset hoituivat parityönä tai kolmen hengen porukoissa. Mutta ihan hyvä ettei yksin tarvi pohtia mitä värejä laittaa ja mitä tekee, kun se nyt vielä tässä vaiheessa on aika alkutekijöissä ja vielä vähän sellaista hakemista ja pohtimista, niin ihan hyvä että siinä on useemmat aivot miettimässä :)

Mutta meidän mallilla oli haalistuneet punaiset hiukset, jotka olivat 7 tummuusasteiset ja jo lähes kuparin väriset ennemmin kuin punaiset... Varsinkin latvasta. Tyvessä oli juurikasvu ja oma luonnonhius pilkotti sieltä jo n. sentin verran.

Tyvi väriin laitettiin mukaan luonnonsarjan 7N, jotta saataisiin se luonnonhius sieltä peittymään, eikä se jäisi kuultamaan sieltä läpi. Laitettiin myös RR- MIX väriä tyveen 10 ml, jotta saataisiin sitä punaisuutta sinne kuitenkin.

Latvaan laitettiin 7 RO:ta ja RR- MIX väriä kanssa, jotta saataisiin väristä entistä punaisempi.
No joo.. Mennääs sitten taas siihen mielenkiintoisempaan osioon eli itse kuviin !!!!


Siinä Goldwellin Colorancen värikarttaa. Alimmassa rivissä näkyy luonnonsarja.
Sitten ennen kuva asiakkaan hiuksista.
Levitettiin väri nokkapullosta ja pesupaikalla, koska väri oli niin juoksevaa, että se oli mukavampi levittää pesupaikalla.

Sitten jälkeen kuvat!

Vähän huijaa nää kuvat tota oikeeta väriä, mikä lopputuloksesta tuli, mutta kyllä näistäkin jotenkin sen eron näkee..

Tässä on muuten linkki meidän koulun blogin sivulle, jonne myöskin lähiaikoina tulee varmasti juttua tästä Goldwell koulutuksesta. Tuolta koulun blogin kautta pääsee katsomaan myös muiden opiskelijoiden blogeja!! Kantsii käydä kurkkaamassa niitäkin ;)

http://hiusalasalo.blogspot.fi/

Oli mielestäni hyvä koulutus, vaikka jotkut asiat oli jo käyty tunnilla useampaan kertaan, niin musta se oli vaan hyvä että niitä samoja asioita käytiin uudestaan, koska kertaus on opintojen äiti :D
Koulutuksen jälkeen menin vielä leikkaamaan yhden tutun hiukset ja laitan nyt samantien tähän kuvat siitäkin.

Ennen!

Ja jälkeen. Eli sivut koneella kammanpäältä tekniikalla, häivytetty muotolinja ja yläosa "kirkonkatto" mallilla..


Ensikertaan taas!!!!

-Riia

tiistai 27. tammikuuta 2015

Hiustenleikkuuta, spiraalirullausta, hiustenvärjäystä jne.......

Moikka taas !

Viime viikolla tapahtui kaikenlaista.. Oli värikurssin ensimmäinen teoria koe, joka omasta mielestäni meni ihan hyvin. Miesten hiustenleikkuuta ja permanenttitunnilla rullailtiin spiraalirullausta, sekä suoritin nopeusrullaustestin. :)

Alotetaan nyt vaikka siitä miesten hiustenleikkuusta. Eli aspassa(asiakaspalvelussa) mulle tuli asiakkaaksi mies, joka halus ihan perus miesten leikkauksen ja hius oli kasvanut jo aika pitkäksi, että sai leikata ihan reippaasti massaa pois, mutta mun mielestä se on aina kivempi mitä enemmän leikattavaa, koska siinä näkee parhaiten muutoksen.

 Eli tässä on lähtötilanne. Otin kuvan vasta hiustenpesun jälkeen, koska en muistanut ottaa sitä ennen :D
Eli lähdin leikkaamaan aluksi yläosaa ja määritin sen mukaan sitten sivujen pituudet.
Sivut leikkasin ylöspäinpitenevällä kehälinjalla.
Asiakas ei halunnut niskaan selvää rajaa, joten tein häivytetyn muotolinjan.
Pulisongit ja korvakarvat ajettiin koveella pois ja tadaa tulokseksi saatiin yksi iloinen asiakas lisää ! :)

Tässä vielä jälkeen kuvat:

Sitten siirrytäänkin hiusten värjäykseen! Eli meillä oli tänään harmaan hiuksen värjäyskoe. Värit joita käytettiin olivat kaikki kevytvärejä, koska emme ykkösluokkalaisina saa vielä muilla väreillä värjäillä..

Eli tässä on ennen kuva:




Harmaata hiusta oli n. 70% ja lähtötilanne hiuksen pituudessa ja latvassa oli 7 BG.
Harmaaseen hiukseen pitää aina tehdä esipigmentointi ja siihen käytettiin(Susannan kanssa värjättiin yhdessä siis :D) 30 ml vettä ja 30 ml 7 N. Esipigmentointi levitettiin harmaaseen tyveen, ei pituuteen eikä latvaan.
Esipigmentoinnin jälkeen levitettiin samantien tyviväri, joka oli 7 KG(10 ml) ja 7NN(10ml) ja hapete 4%(40 ml). Harmaan hiuksen värjäyksessä pitää aina siis olla luonnonsarjaa(N/NN, -0 tai /0), jotta harmaa peittyisi paremmin eikä kuultaisi hiusvärin läpi.
Latvaan laitettiin 7 KG(20ml) ja hapete 1,9% (40 ml).

Ja jälkeen kuva:
Asiakas oli tyytyväinen ja mekin oltiin Susannan kanssa, vaikka aluksi jännittikin, kun ekaa kertaa joutui itse sekoittaa värit ja miettimään, mitä väriä voi laittaa jne..

 Sitten vähän rakennekäsittelyitä. Elikkäs alapuolella on kuva spiraalirullauksesta. Spiraalirullaus aloitetaan niskasta, jonne laitetaan aluksi pari riviä ihan perusrullausta, jotta asiakas pystyy pesuvaiheessa taittamaan päänsä pesupaikalla kunnolla ja niin ettei se tukista asiakasta. Parin perusrullausrivin jälkeen lähdetään etenemään ohuin vaakaosioin ja otetaan postimerkin muotoinen osio ja kierretään se rullan ympärille. Tässä kannattaa olla tarkkana ettei rullan päähän jää kauheasti tyhjää, sillä lopputuloksessa se näyttää siltä, niinkuin sielä olisi jo valmiiksi "juurikasvu". Myös hiusrajat pitää rullata samaan suuntaan, ettei toinen puoli käänny sitten kasvoille päin ja toinen puoli taaksepäin..
Kun tekniikan oivalsi se oli ihan helppo tehdä :)

NIIIIIIN ja pääsin siitä nopeusrullauksesta läpi!!! 45 min. oli aikaa ja mä suoritin sen 33 minuutissa!! JEEJEEE :D

Ja tähän loppuun taas muutama kuva omasta tukastani, joka sai taas vähän uutta ilmettä!!!

Uusi piponi :D



Ja tuollainen siitä tuli. Eli pari luokkakaveria teki mulle raitoja ja raidat tehtiin Magmalla(erikoisväri). Kiitos vielä kerran tekijöille!! Tykkään kovasti :)

Tällaista ! Hhuuuh tulipas pitkä teksti. Noh eikai siitä haittaa ole, kun kerrankin oli intoa (JA AIKAA) kirjoitella vähän pidempään :)

Nyt kiitos ja näkemiiin,

-Riia









torstai 22. tammikuuta 2015

Värikurssin etätehtävä

Moi kaikki,

Meillä ei oo värikurssin tunteja tänään, joten saatiin etätehtäväksi miettiä eri värjäysideoita. Eli tarkotus ois tehdä 3 omaa värjäysideaa ja sit katsella vähän netistä ja youtubesta eri värjäysideoita..
Nauran jo valmiiksi näitä omia piirroksiani, koska oon niin surkee piirtämään, mutta koittakaa saada edes jotenkin selvää, mitä mä oon koittanu taiteilla..

Kuva kopioitu googlesta. Oli niin hyvä esimerkki vähän erilaisesta värjäystavasta, mitä harvemmin kadulla tulee vastaan



Okei ensinnäkin pahoittelut etten osaa kääntää näitä kuvia(noloako?).. Mutta tässä mun idea oli sellainen,että latvat olisivat aivan turkoosit ja vain muutama turkoosi raita lähtisi aivan tyvestä asti. Pohjaväri olisi jokin tosi tumma. Etuhiukset voisi olla sellaiset, missä olis vähän sitä turkoosia raitaa, mutta päävärinä olisi se tumma pohjaväri.

Tässä aattelin, että vois tehä vähän samantyyppisesti kun tossa mallikuvassa, minkä otin googlesta. Eli tollainen salamaa muistuttava yksi paksumpi raita menisi pään ympäri ja sen voisi värjätä jollain shokkivärillä tai sitten jollain ihan perusvärillä, mikä eroisi sen verran pohjaväristä, että raidan juuri erottaisi kumminkin sieltä hiuksesta. Tää ois enemmänkin lyhyille hiuksille sopivampi.
Tässä menis kanssa tollaset paksummat raidat etuhiuksista. Pohjaväri vois olla joku aika vaalea ja noi raidat vois olla lilaa tai pinkkiä tai jotain pastellinsävyjä..
Tässä ois toi sama värjäyidea takaapäin. Eli raita jatkuis viel taakse ja musta ois kiva et jos pohjasävy ois vaalea ja raidat ois vaikka kahta eri pastellinsävyä, niin sitten vois laittaa niitä kahta pastellinsävyä myös vähän tuohon latvaan..Tai jos pohjaväri ois vaikka tumma ja ois jotain shokkivärisiä raitoja, niin sitten niitä shokkivärejä vähän myös latvaan.. Se vois olla kivan näköinen :)

Eli tällaisia ideoita mulla tuli! Ja pahoittelut ensinnäkin siitä, että en tosiaan osaa piirtää ja toiseksi siitä etten osaa kääntää noita kuvia :D Mutta toivottavasti mun asiat ja ideat tuli selville, se olis niinku se pääasia :)

-Riia

tiistai 20. tammikuuta 2015

Viime viikkojen kuulumisia!

Heissan,

Koska nyt kerrankin löytyy vähän ylimääräistä aikaa, niin aattelin tulla kirjottaa tänne blogiin ja laittaa kuvia viime viikkojen tekeleistä..
Eipä nyt tunnu mitään järin fiksua sanottavaa olevan, niin jos siirryn suoraan asiaan :)
Asiakaspalvelussa mulla ei ollut asiakasta, niin vääntelin sitten kampauksia:)
Tämä tuli kanssa tehtyä asiakaspalvelun tunnilla..
Ja tämä banaanirulla kampaus kanssa :D
Tän tein kanssa asiakaspalvelussa.. Jos haluu tarkemmin lukea, miten hiustatuointi tehdään, niin selaileppa aikaisempia tekstejä sielä on juttua ;)
Laitoin kaverille sävyn hiuksiin värikurssin tunneilla. Ja tällainen oli lähtötilanne.

Ja tämmönen siitä sitten tuli. Laitoin itellenikin sävyn ja kirkasti kyllä kivasti omaa väriä ja tuli tosi kiiltävät hiukset..
Ja sitten koulun jälkeen leikkasin työkaverilta vähän pituutta pois hiuksista ja taisi tulla ihan tarpeeseenkin, sillä olihan tuo latva vähän kärsinyt.
Jälkeen kuva. Eli ihan perus tasausleikkaus. Kuva vähän hämää tota väriä, että ei se ihan noin paljon tummentunut. Vähän kyllä näytti silmään tummemmalta, kun lähti vaaleita latvoja pois, mutta ei ihan noin tummalta :D
Nonii tämmöstä on siis tullut tehtyä.. Seuraava postaus koskeekin sitten varmaan permanenttikurssia ja spiraalirullauksia..
Ensikertaan,
-Riia

tiistai 13. tammikuuta 2015

värikurssi

Noniin nyt juttua vähän väreistä ja värikurssista!!

Tää värikurssi tulee olemaan tosi raskas, sillä ulkoa opettelua on PALJON... Ja muutenkin koko ajan tulee uutta asiaa ja plaah tuntuu jo, että nyt pää räjähtää. Mutta kai se siitä sitten. Onneks mulla on sitten ens jaksossa taas värikurssi 2- kurss, nii pääsee heti perään jatkamaan noiden värijuttujen parissa. :)

Ollaan nyt tähän mennes käyty teoriaa ja esimerkiksi tehtiin omat väriympyrät! Ja ollaan myös opeteltu lukee värikarttoja ja just kattomaan, missä värikartassa om tummuusasteet ja mistä itse päävärit löytyvät..

Tässä nyt vähän kuvia, kun askarreltiin niitä omia värikarttoja.
Olo oli kyllä kun pikkulapsella ku alettiin noita hiustupsuja värjäilemään, mutta olipahan rento ja kevyt aloitus viikolle jos ei muuta ;)

Värit levitetty hiustupsuihin ja vaikutusaika 30 min. Värjättiin tupsut elumen väreillä ja meillä oli tosiaan käytössä vain päävärit(sininen,punainen,keltainen) ja niistä sekoteltiin sitten välivärit ja välivärien välivärit :D
Ja siinä mun värikartta!! Vähän ois voinut laittaa enemmän väriä näköjään tupsuihin, että ois värit ollu selkeemmät, mut kunhan itse ymmärrän värikarttani idean niin se riittää !

Laitoin vielä tähän kuvat noista värikartan luonnonsarjasta. Eli luonnonsarja on aina se, mistä arvioidaan asiakkaan hiuksen tummuusaste ennen hiusten värjäämistä. Ja tummuusasteen mukaan lähdetään sitten miettimään, mitkä värit sopisivat asiakkaan päähän. 



Eli tämä ei ole värikartoista otettu kuva vaan ihan itse taas omin pikku kätösin taiteilin vesiväreillä :D


Ja tässä sitten on tuo reunimmainen rivi niin värikartan luonnonsarja. En osannut kääntää kuvaa, mutta näillä mennään...

Eli tummuusasteet menee aina niin, että 2  tai 1 on musta ja siitä se lähtee vaalenemaan niin, että 11 tai 12 on sitten jo ihan kirkuvan blondi.

Ja koska nyt mulla on intoa leikkii tän tietokoneen kanssa, niin laitan myös pari kuvaa yhestä kampauksesta, minkä tein asiakaspalvelu tunnilla, kun ei ollut asiakkaita. :)

Tollanen aika arkinen peruskampaus :) musta ihan kiva, vaikka onkin yksinkertanen.
Ensikertaan !

-Riia

maanantai 12. tammikuuta 2015

Uusi jakso, uusi vuosi, uudet kujeet !

Moikka kaikille piiiiiiiitkästä aikaa!!!

Lomat on nyt lomailtu ja uusi vuosi on lähtenyt käyntiin. Oma lomani meni lähinnä töiden parissa, mutta ei haittaa sillä palkkapäivänä on sitten taas hyvä hymyillä :)

Meillä on tässä jaksossa värikurssi 1  ja permanenttikurssi 1 sekä asiakaspalvelua. Eli tästä kurssista tulee toooooosi raskas, koska on niin paljon uutta asiaa ja paljonpaljon ulkoa opettelua. Mutta eiköhän näistäkin selvitä.

Laitan tähän nyt kuvia meidän permanenttikurssista ja kaikesta mitä ollaan tähän mennessä jo tehty :)

Tässä on tiiliskivirullaus ja sovellettu versio eli piti tehdä sellanen rullaus, missä ottaa huomioon sen että asiakas pitää jakausta.

Tässä ensimmäinen rullaukseni. Eli tehtiin ihan perusrullaus ja siinä näkyy vähän ositustakin, mikä siihen pitää tehdä.

Ja sama sivulta ja valmiiksi rullattuna. On kyllä ihana katsoa näitä ekoja kuvia, kun tuntuu että nyt jo saa rullat tasaisemmin rullattua ja muutenkin se tuntuu sujuvan vähän paremmin kuin ekalla kerralla. :)

Tässä kanssa tiiliskivirullauksen sovellustyö. Eli piti lähteä rullaamaan päälaelta pisteestä ja miettiä asiakkaan hiusten kampaus suuntaa..

Tossa on toi piste, mistä lähettiin rullaati rullaamaan. (Eli tossa vihreen piikin "pään" kohdalta:DD)

Ja tässä vielä viuhkarullaus. Liikkeelle lähdettiin samalla tavalla kuin perusrullauksessakin, mutta kuten näkyy sivut rullataa hieman eritavalla.. Viuhkarullauksessa sivut voivat olla rullattuna myöskin pystysuoraan ´, mutta siinä täytyy olla myöskin tarkkana että saa sen kaartumaan taakse samallalailla kuin kuvassa.
Tällasta ollaan siis permanenttikurssilla tehty tähän mennessä.... Kädet on jo ihan väsyneitä kun melkeen joka tunnilla rullataan :D mutta harjoitus tekee mestarin (hope so...) :D
Jees mä taidan huomenna palailla asiaan ja silloin juttua värikurssista ja väriympyrästä. Nyt kiitos ja heidooo!!

-Riia